Äskettäin kolmannessa olohuoneessa, joksi hyvä ystäväni IP kutsuu olohuonetta muistuttavaa lähiöravintolaa, jossa usein istun työpäivän jälkeen hyvien ystävien seurassa juoden korkeintaan kaksi pulloa olutta, tuli pöytääni tarjoamaan kättään mies, jonka olen nähnyt silloin tällöin asuinalueeni kulmilla.
Hän kysyi, miksi olet vaihtanut työpaikkaa? Olimmehan olleet vuosia molemmat saman työantajan palveluksessa.
En ymmärtänyt, kun en muistanut häntä muualta, kuin kyseisestä paikasta ja linja-autosta sekä asuma-alueeltamme.
Kun en ymmärtänyt, vinkkasi hän silmäänsä ja sanoi, että sieltähän me molemmat olemme.
Ystävät katsoivat varmaan vähän aikaa hölmistyneinä, minä ainakin.
Hän meni pöytäänsä ja asia jäi mieltäni vaivaamaan, joten menin hänen luokseen ja esittäydyin.
Hän sanoi, että olet aivan sataprosenttisen näköinen erään komentaja kapteenin kanssa, joka oli lopettanut työnsä armeijan palveluksessa.
Olin otettu. En näyttänyt komentajakapteenilta shortseissa, t-paidassa ja EU-lippahattu päässäni ja huonosti trimmatuissa hiuksissani. Sanoin olevani reservin vänrikki.
Totesin hänelle, että jonkun teorian mukaan, meillä jokaisella on jossain päin maailmaa olemassa kaksoisolento.
Hän esittäytyi ja antoi käyntikorttinsa jossa luki Merivoimat.
Taidan vaihtaa blogini muotoon KomentajaKapteenin muistelmat, kunhan perehdyn netin kautta hieman aiheeseen.
Minulle jäi epäilys, että jotkut paikalla olleet eivät uskoneet selitystäni, joten olen Komentaja Kapteeni Suomen merivoimissa.
Kuulostaa todella upealta.
Mikäli joku sanoo tämän jälkeen ettei Jumalaa ole olemassa, niin mistä sitten tulee tällainen loistava ironian taju ihmiskohtaloihin.
