En kestä yksinäisyyttä enää yhtään enempää.

Olen valmis tekemään aivan mitä tahansa, jottei minun tarvitse olla yksin. Hyvää tai pahaa, sillä ei ole väliä, kunhan pääsen vain osaksi jotain yhteisöä.

Ahdistus joka kumpuaa yksinäisyydestä on musertavaa. Se syö ihmisen sisältä ja jättää vain tyhjän kuoren, joka hajoaa aivan liian helposti.

En tiedä mitä olen tehnyt, että olen ansainnut tämän yksinäissellikohtelun tässä omassa pienessä kellariloukossani.

Edes kirjallisuus ja musiikki eivät jaksa enää nostaa tunnelmaani.

"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani."

Tuohon jaksoin uskoa vielä aiemmin, mutta tämä ahdistus syö ihmisen hiljaa hengiltä, eikä tuon lauseen vakuuttavuus pääse sydämeeni asti enää.

 

Niin akateeminen kuin yritänkin olla ja olen, niin teen tällä hetkellä suorittavaa työtä.

Tänään paloi käämit ja lähdin työmaalta huitsun helvettiin kesken päivän.

En ole koskaan ollut teknisissä asioissa taitava, kuten joka kodin remonttireiskan pitäisi olla.

Tänään sain käyttööni laitteita ja niiden kuljetusalustoja ilman minkäänlaista käyttöön opastusta.

Sitten laite vielä brakasi ja istuskelin tunnin työkohteella ja ajattelin, että vittu, ei minun ihan aikuisen oikeasti tarvitse tässä päivääni viettää.

Työnjohtaja joka on oikeasti kiireinen oli syytön tähän insidenssiin, asioiden summana vain tuli semmoinen olo, että lyön hanskat tältä päivältä tiskiin.

Saa nähdä mitä työnantajani asiasta tuumaa. Luultavasti häneltäkin paloi käämit :-(.

Onneksi olin ennen suuttumustani yhteydessä toimeksiantajatahoon, jolle ilmoitin laitevaikeuksista. Oli kovin ymmärtäväinen ja valitteli sekä pyysi anteeksi edellisviikkoista heidän aiheuttamaansa mokaa.

Näin pienestä asiasta ei päässyt kehittymään isoa, onneksi.

Eilinen ilta oli kaksijakoinen. Ensin päivystin kotona lähellä olevan tyttäreni synttäribileitä.

Kaikki meni hyvin ja hyvä ystävä joka asuu vielä lähempänä eli Iso Musta kävi vielä koiran kanssa kävelyllä ja tarkastamassa paikat ennen puolta yötä.

No illan aikana tuli nautittua alkoholia ja sain päähäni lähteä käymään ystävän luona naapurilähiössä.

Tarvitsin fyysistä helpotusta eroangstiin.

Siellä myös nautimme alkoholia ja toisistamme.

Lähtiessäni aamuyöllä paikalta pois kävelimme yhdessä noin puolen kilometrin matkan.

Ensimmäisen kulman takaa ilmestyi musta kissa, joka tuli kiehnäämään jalkoihini.

En noteerannut sitä ja jatkoin matkaa. Uudestaan se tuli jalkoihini ja silittelin sitä vähän aikaa.

Vähäksi aikaa se hävisi pois ja kutsuin sitä uudestaan kokeillakseni. Se tuli takaisin kuin ammuttuna ja kellahti selälleen.

Se pyöri ympärilläni ja ihmettelin, että ihme katti.

Kaiken aikaa se pyöri jalkojeni juurella ja kun se meni pois ja kysyin sitä uudestaan aina se tuli jalkani viereen vaikka kuinka monta kertaa.

Sittemmin hyvästelin ystäväni ja jatkoin matkaani kotiin.

Matkalla kotiin jouduin vaikeuksiin.

Mitä niistä mustista kissoista sanotaan?

Olen ilmiselvästi joko maaginen persoona kun tuntematon eläin totteli jokaista sanaani tai sitten oli kysymys pahan enteen varoituksesta.

Jokainen päätelköön mistä oli kysymys.

 

Äskettäin kolmannessa olohuoneessa, joksi hyvä ystäväni IP kutsuu olohuonetta muistuttavaa lähiöravintolaa, jossa usein istun työpäivän jälkeen hyvien ystävien seurassa juoden korkeintaan kaksi pulloa olutta, tuli pöytääni tarjoamaan kättään mies, jonka olen nähnyt silloin tällöin asuinalueeni kulmilla.

Hän kysyi, miksi olet vaihtanut työpaikkaa? Olimmehan olleet vuosia molemmat saman työantajan palveluksessa.

En ymmärtänyt, kun en muistanut häntä muualta, kuin kyseisestä paikasta ja linja-autosta sekä asuma-alueeltamme.

Kun en ymmärtänyt, vinkkasi hän silmäänsä ja sanoi, että sieltähän me molemmat olemme.

Ystävät katsoivat varmaan vähän aikaa hölmistyneinä, minä ainakin.

Hän meni pöytäänsä ja asia jäi mieltäni vaivaamaan, joten menin hänen luokseen ja esittäydyin.

Hän sanoi, että olet aivan sataprosenttisen näköinen erään komentaja kapteenin kanssa, joka oli lopettanut työnsä armeijan palveluksessa.

Olin otettu. En näyttänyt komentajakapteenilta shortseissa, t-paidassa ja EU-lippahattu päässäni ja huonosti trimmatuissa hiuksissani. Sanoin olevani reservin vänrikki.

Totesin hänelle, että jonkun teorian mukaan, meillä jokaisella on jossain päin maailmaa olemassa kaksoisolento.

Hän esittäytyi ja antoi käyntikorttinsa jossa luki Merivoimat.

Taidan vaihtaa blogini muotoon KomentajaKapteenin muistelmat, kunhan perehdyn netin kautta hieman aiheeseen.

Minulle jäi epäilys, että jotkut paikalla olleet eivät uskoneet selitystäni, joten olen Komentaja Kapteeni Suomen merivoimissa.

Kuulostaa todella upealta.

Mikäli joku sanoo tämän jälkeen ettei Jumalaa ole olemassa, niin mistä sitten tulee tällainen loistava ironian taju ihmiskohtaloihin.