En kestä yksinäisyyttä enää yhtään enempää.

Olen valmis tekemään aivan mitä tahansa, jottei minun tarvitse olla yksin. Hyvää tai pahaa, sillä ei ole väliä, kunhan pääsen vain osaksi jotain yhteisöä.

Ahdistus joka kumpuaa yksinäisyydestä on musertavaa. Se syö ihmisen sisältä ja jättää vain tyhjän kuoren, joka hajoaa aivan liian helposti.

En tiedä mitä olen tehnyt, että olen ansainnut tämän yksinäissellikohtelun tässä omassa pienessä kellariloukossani.

Edes kirjallisuus ja musiikki eivät jaksa enää nostaa tunnelmaani.

"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani."

Tuohon jaksoin uskoa vielä aiemmin, mutta tämä ahdistus syö ihmisen hiljaa hengiltä, eikä tuon lauseen vakuuttavuus pääse sydämeeni asti enää.