Tuossa alempana oli pieni sananvaihto aiheesta sydämen särkyminen ja mielen murtuminen. Jatkan sitä tässä ylempänä

Kaikilla ajatteleville ihmisillä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan tilanne, josta voidaan sanoa, että hänen sydämensä särkyi tai mielensä murtui.

Se ei välttämättä tarkoita mitään romanttisen rakkauskäsityksen mukaista takaiskua elämässä.

Jossain vaiheessa jokainen tekee oman surutyönsä oman kuolevaisuutensa ymmärtäessään.

Toiset ihmiset selviävät tästä ulkoisin mittarein mitattuna vähemmin vaurioin kuin toiset. Toisille se jättää elinikäisen trauman sieluun, joka täytyy osata tavalla tai toisella työstää. Mikäli siihen liittyy runsaasti traumaattisia kokemuksia varhaisemmassa historiassa ja niistä tietoiseksi tulemista, voi mielen murtuminen olla ihan konkreettinen kokemus.

Jotkut turvautuvat Kristukseen. Toisille Kabbalah tai joku muu mysteeri uskonto tarjoaa vaihtoehdon.

Useille se on yliluonnollisen olemassaolon kieltäminen ja fatalistinen usko siihen, ettei mitään tämän jälkeen ole.

Minusta se on aika lohduton ajatus, vaikka toisaalta ateisti voi pitää kristillistä uskoa itsekkäänä: "enhän minä erinomaisuuteni kanssa voi kadota tiedostamattomaan."

Jotkut ateistit turruttavat itsensä materiaalisin arvoin ja saavat siitä uskoa jokapäiväiseen elämään ja tunteen jonkinlaisesta elämänhallinnasta

Alhoholisti hakee lohtua viinasta ja narkkari kovemmista aineista.

Tarkoitukseni ei ole arvottaa näitä vaihtoehtoja muutoin kuin kahden viimeisen eli alkoholin ja huumeiden osalta, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Eivät nuo edellä mainitut ole myöskään toisiaan poissulkevia kategorioita.

Kristillisen maailmankuvan omaava voi olla samalla myös hyvin materialistinen maallisissa arvoissaan. Samaan aikaan ateistisen tai humanistisen arvomaailman omaavilla, voi olla eettisesti hyvinkin kehittynyt ajattelutapa ja herkkä omatunto

Mistä kukin tuntee lohtua saavansa ja mikä antaa elämään merkityksellisyyttä.